perjantai 11. syyskuuta 2009

Feel the vibe

Kolmas viikko täällä alkaa olla pulkassa ja arki on lähtenyt aivan täysillä käyntiin. Paljoa uutta kerrottavaa ei siis ole. Ramadan jatkuu vielä viikon verran, jonka jälkeen seuraa "Idi" (tms), eli eräänlainen viikon kestävä pyhä, jolloin kaikki virastot ja kaupat ovat suljettuna muutamia tunteja lukuunottamatta. Tällöin ihmisillä on vapaata töistä/koulusta ja tämä tietää lomaa minullekin! Ei vain ole mitään hajua, mitä tekisin tuolloin, sillä päivät ovat edelleen liian kuumia liikkumiseen ja ns nähtävyyksiähän tässä maassa ei ole. Kaverit suuntaavat tuolloin vielä Dubaihin, joten täytyy itse järkkäillä jotain ohjelmaa kyseiseksi viikoksi...

Tosiaan tämä viikko hujahti aivan hirveällä vauhdilla ja tuntuu, etten päässyt oikein mihinkään rytmiin kiinni. Tuntui, että vain heräsin ja yhtäkkiä olikin jo ilta! Eräänä iltana tapasin ranskalaisen Bertin ja hänen kaverinsa, jonka nimeä en millään muista. Menimme paikalliseen sheesha-ravintolaan eli melkein kuin vesipiippu-baariin. Tämä seesha on täällä yleinen harrastus ja tällaisia kuppiloita näkyy siellä täällä. Osaan on naisilta kokonaan pääsy kielletty, mutta sitten on näitä mixed-ravintoloita. Seesha muistuttaa siis tupakkaa, mutta on ilmeisesti vaarallisempaa, mutta kyseinen aine tuoksuu hyvälle. Makuvaihtoehtojakin löytyy laidasta laitaan aina mangosta inkivääriin jne. Itse tosin näin terveenä nuorena tyydyin vaan särpimään perus Earl Grey teetä tuoreella mintulla höystettynä!

Toissailtana lähdimme itävaltalaisten kanssa vaihteeksi syömään erääseen sivukujan raflaan. Tällä kertaa ns. perusmättöä eli kana/minttu/chili -voileipiä, kebabbia, ananas-smoothieta tuoreesta ananaksesta.. ja lista jatkuu. Hintakin ateriasta (3 ruokalajia + juomat) oli 30 rialia per henkilö eli noin 6e ;) Ja voi sitä ähkyä!

Muuta "ihmeellistä" arjessa ei ole tapahtunut. Mitä nyt sain kuulla suht ikäviä uutisia itävaltalaisilta, kun he kertoivat, että heidän työnsä täällä päättyvät jo kuukauden kuluttua! Ekat kaverit täällä ja he jo lähtevät pois! Mutta tällaista tämä elämä kuulemma täällä on; ihmiset vain tulevat ja menevät eikä työsopimusten kestoista ole ikinä varmuutta. Pauliina sanoikin minulle, että tämä elämä täällä on yhtä jäähyväisjuhlaa, kun kaikki lähtevät joskus, mutta tästä syystä ihmiset pyrkivät nauttimaan hetkessä elämisestä niin paljon kuin mahdollista :)

Viimeksi mainitsin tuosta tankkaussysteemistä, mutta unohdin mainita bensan hintoja. Eli tosiaan esimerkiksi tuon Jeepin täyteen tankkaus maksaa n. 47 rialia eli hieman vajaa 10 euroa! :D Että halvaksi tulee... Ei siis ihmekään, ettei julkista liikennettä toistaiseksi ole, kun omalla autolla ajelu tulee niin halvaksi eikä auton pidosta tarvitse maksaa edes veroja ;)

Mitäs muuta, uusi kunnostettu kuntosali on vihdoin avattu compoundillemme. Joskin se on vielä hiukan keskeneräinen. Pääasia kuitenkin, että pääsen taas yli viikon tauon jälkeen juoksemaan. Ei tuosta uimisesta saa niin hyvää endorfiinihumalaa :D

Tänään onkin sitten ohjelmassa lähteä purjehtimaan britti Nickin kanssa, kun viime perjantainen suunnitelmahan kaatui kuumeiluun. Parin tunnin päästä olisi lähtö, joten saa nähä onnistuuko lähteminen tällä kertaa - täällä kun tilanteet muuttuu niin nopeaan, ettei mitään uskalla pitää varmana kuin vartti ennen sovittua tapaamista... Että näin e hetkessä eläminen sitten näkyy! ;)

Niin ja tosiaan 24 tätä kuuta tuon Idin jälkeen hotelli Marriottissa olisi tiedossa eräänlaiset beach partyt housemusiikin kera, kun Intian ykkös Dj saapuu tänne Dohaan! (...) Yritän siis saada jonkun lähtemään paikkaan miun kans, voisi olla ihan mielenkiintoinen kokemus ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti