324

Se olisi sitten tässä, puoli tuntia ja lähdemme poikien & perheen äidin kanssa ajelemaan lentokentälle - tällä kertaa ilman tietoa paluustani. 324 päivää siitä, kun lentokoneeni nousi Helsinki-Vantaalta kohti Qataria ja Lähi-Itää. Olo on yhtä aikaa äärimmäisen helpottunut ja odottava; en malta odottaa Suomen kesää, kaikkien ystävien näkemistä ja nurmikon tuoksua. Mutta yhtä lailla fiilis on jotenkin sekavan haikea enkä tiedä miten päin olisi.

Kaiken kaikkiaan tämä lähes vuosi on ollut aivan mahtava ja tulen vielä useasti muistelemaan kyynel silmässä monia hienoja hetkiä ja ihmisiä. Olen oppinut niin paljon sekä hyvässä kuin huonossakin, olen nähnyt upeita hiekkadyynejä, kuunnellut meren kohinaa, poltellut vesipiippua ja kolaroinut auton. Olen tanssinut hiekkarannalla, uinut meduusojen seassa, polttanut näppini silitysrautaan useammin kuin kerran ja väitellyt intialaisten kanssa. Olen tavannut hienoja ihmisiä, keskustellut kulttuurieroista ja hymyillyt tuntemattomille. Olen ajanut mönkijällä aavikolla, kironnut torakoita, uinut uima-altaassa kyllästymiseen saakka ja kuunnellut minareettien laulua. Niin paljon kaikkea muistettavaa, ettei levytila riitä. Suurin asia, minkä olen oppinut on se, että ihmiset ovat yllättävän samanlaisia riippumatta kansallisuudesta, kulttuurista tai uskonnosta. Meillä on samat toiveet ja unelmat - toisilla pienemmät kuin toisilla, mutta yhtä kaikki olemme samanlaisia. Ja vaikka näen asian näin on maailmassa vielä monen monta epäkohtaa ihmisyyteen liittyen eikä orjuuskaan kuulu vain jonnekin muinaishistoriaan.

En osaa nyt muuta tähän väliin sanoa kuin matkustakaa, nähkää ja oppikaa. Ehkä silloin ymmärtää paremmin sanonnan on onni syntyä Suomeen.

Kirjoittelen vielä myöhemmin Suomesta käsin muutamia juttuja, mitä en tässä jäähyväis-fiilingeissä jaksa tänne laittaa.

Auto starttaa kohta, joten se on moro! Suomessa nähdään ihmiset rakkaat. Kiitos, kun olette jaksaneet lukea :)

"U rock Katri!"

Viimeinen viikonloppu täällä Qatarissa lähenee loppuaan. Huomenna alkaa vielä 4 päivän arki, jonka jälkeen kotimatka alkaa. Laukut alkavat olla pakattuina, kaapit siivottuna ja henkinen olotila heittelee jossain haikeuden ja ilon rajamailla. Ihanaa päästä lähtemään, mutta samalla mieltä kalvaa ikävä tänne jääviin ihmisiin, paikkoihin ja tapoihin. Hirveän lopullista, mutta aika aikansa kutakin. Onneksi on lentokoneet ja Internet. Enkä vielä muutama kuukausi sitten olisi voinut kuvitellakaan, miten ikävä miulla näitä pikkupoikia vielä tulee! Mutta näköjään sitä lähes vuodessa tottuu siihen, että saman katon alla asustelee myös pari hurjan söpöä riiviötä ;)

Tänään illalla tosiaan vietettiin perheen kanssa miun läksiäisiä ja yleensäkin tämän vuoden loppumista Ramada - hotellin Sakura - ravintolassa. Ja kuten ruokapaikan nimestäkin voi jo hoksata, kyseessä oli sushi-baari. Ja kaiken lisäksi tarjolla oli buffet. Silmäni varmaan loistivat ilosta ja vatsani tulevista nautinnon riemuista, kun istuuduimme tiskille. Pari tuntia vierähtäkin hirvittävän nopeasti noutaessamme monta kierrosta sushia, sashimia, maki-rullia, tempuraa ja ties mitä japanilandian herkkuja. Kivaa oli ja sainpa pojilta myös kiitos - lahjan: kehystetyn valokuvan meistä ja hopeisia, arabi-tyylisiä rannekoruja sekä poikien itse kirjoittaman kortin. Tippakin tuli linssiin sitä lukiessa, vanhempi pojista oli kirjoittanut muun muassa, että "life was cool with her here."

Itse annoin pojille muistoksi über-hienot Star Wars - t-paidat ja Smarties-rakeita :D Tosiaan tämän vuoden aikan olen oppinut Tähtien Sodasta enemmän kuin koskaan aiemmin, ja about 15 kertaa Star Wars - The Clone Wars'in katsoneena, voin ylpeänä toistella elokuvan repliikkejä ulkoa ;)

Tällä erää ei muuta. Seuraavat päivät tulevat menemään vauhdilla, kun kuskaan poikia jalkapalloleirille ja takaisin sekä hyvästelen ihmisiä. Toivotaan, ettei naamani ole täysin turpea kaikista kyyneleistä, kuhan Suomeen tupsahdan!