lauantai 29. elokuuta 2009

Sometimes you gotta just love your life

Se ois sitten tämän päivän jälkeen eletty jo toinen viikonloppu täällä! Aika menee ihan hurjan nopeaa, etenkin kun joihinkin tiettyihin rutiineihin alkaa tottua. Sää nyt on edelleen mitä on, mutta esimerkiksi eilen illalla kävimme kävelemässä jonkin puoli tuntia kaupungin 7km pituista rantabulevardia eikä olo ollut niin tuskainen kuin aiempina kertoina... en kyllä silti ymmärrä kuinka paikalliset voivat juosta ulkona tässä ilmanalassa! Mut tosiaan yhtenä aamunakin puoli kahdeksan aikaan autolle kävellessä tuli ajateltua, että täällähän on jopa viileää! :D Ensi kesä Suomessa mennään sit villapaidalla ;)

Sään ollessa mitä on pesemme pyykkiä päivittäin. Samaa paitaa on turha käyttää seuraavana päivänä ellei halua tukehtua omiin eritteisiin ;) Täällä hikoaa kaiken aikaa eikä olo ole koskaan "kuiva" ja puhdas. Mutta tähänkin hikoiluun ja paitojen/housujen kosteuteen kuulemma tottuu muutaman viikon jälkeen. Toivossa on ainakin hyvä elää.

Torstai-iltana tosiaan lähdin seikkailemaan yksinäni ostoskeskukseen tarkoituksenani löytää postikortteja sinne Suomen maalle lähetettäväksi. Harmikseni silmiini ei missään osunut paikkaa, mistä peruskortteja olisi voinut ostaa. Postilaitoskin on täällä hiukan erilainen kuin Suomessa. Kaduilla ei ensinnäkään ole nimiä, paitsi näillä monikaistaisilla pääväylillä. Eikä ihmisillä ole täällä postilaatikoita tai -luukkuja ovissaan. Tietääkseni kaupungissa on 2-3 suurta postia, jonne postit tulevat. Homma menee jotenkin niin, että kerran viikossa/kahdessa posti saapuu postilaitokseen jokaisen ihmisen/perheen "arkistoon", josta se täytyy itse käydä hakemassa. Samalla kertaa lähetetään omat postit eteenpäin jne. Postimerkkejäkään ei myydä muualla eikä kaduilla näy yleisiä postilaatikoita, joihin lähetettävän postin pystyisi viemään.

Korttimission kaatuessa heti alkuunsa päätin kuitenkin kuluttaa aikaani tavaratalossa kierrellen, kun kerran sinne eksyin - huonoin seurauksin, ainakin äidin mielestä ;) (terveiset vain sinne kotiin! :D) Mukaani nimittäin tarttui t-paita ja farkut, mutta nekin sai alta 30 eurolla ;) Suomesta lähtiessä tosiaan pakkasin mukaani vain yhdet farkut, ja noh tämän kosteuden takia ne on aina pesussa, eli tarvitsin toiset, että olisi edes jotain puhdasta. Hihattomia paitoja täällä on siis ihan turha pitää ainakin näin Ramadanin aikaan, saa nähä kuinka sitä kehtaa myöhemminkään, joten miun t-paita pula on tai oli huutava! Mutta nyt on kaikkea taas viikoiksi eteenpäin, joten "tuhlaamisen" voi yrittää jättää syrjään ;)

Eilen kulutin aamupäivästäni pari tuntia kuntosalilla juosten ja altaassa uiden. Törmäsin paikalla taas sattumalta naapuricompoundin Nickiin ja urheilut sujuikin paljon joutuisammin hyvässä seurassa. Todettiinkin, että ollaan varmaan koko maan ainoot hullut, jotka lähtee päivän kuumimpaan aikaan urheilee :D

Iltapäivästä olin sopinut lähteväni Benjamin ja Irhadin kanssa "sightseeingille". Ajeltiin siis autolla ympäri kaupunkia, tehtiin ruokaostokset, chillailtiin poikien kämpällä kuunnellen saksalaista reggaeta ja kertoivatpa pojat itsekin tekevänsä musiikkia! Päivän Iftarin alkaessa (breaking fast, eli paaston loppuminen) suuntasimme kulkumme syrjäisiä katuja pitkin erääseen paikalliseen kalaraflaan kaupungin laitamille, missä eletään yhä elämää ennen tätä ns vaurastumisen aikaa! "Ravintolan" ulkona oli eräänlainen hiillos-grilli -systeemi ja sisällä kalatiskit, josta jokainen sai itse valita kalansa, jonka kokki sitten perkasi ja grillasi takahuoneessa. Ateriaan kuului kasa riisiä, tuo jättimäinen kala, salaattia ja leipää, ja kaiken tämän sai about 4 eurolla hlö. Kuulemma normaalisti ateria maksaa n. 2 euroa, mutta nyt kokki halusi pistää parastaan kun hänellä kerran oli naisvieraita :D Sormilla syöminen oli aluksi suhteellisen haastavaa, etenkin tahmaista riisiä tuntui olevan mahdotonta syödä, kun se taketui sormiin. Samoin kalan vihreät curry kastikkeet sai nuolla käsistään vähän väliä ;) Mutta ruoka oli aivan älyttömän hyvää ja paikan omistajat (3 hlöä) olivat hirveän ystävällisiä ja tulivat juttelemaan pöytäämme asti. Juuri tällaisia kokemuksia halusinkin tulla tänne keräämään. Aivan mahtavaa siis!

Parin tunnin aterioinnin jälkeen lähdimme seikkailemaan lähi talojen katoille ja katsomaan näkymiä toiselle puolelle kaupunkia, minne yleensä turistit eivät eksy. Hienoja maisemia taas kerran, mutta harmikseni kameran linssi huurustuu edelleen ulkoilmassa niin, että tarkkoja kuvia on täysin mahdoton napata.

Myöhemmin lähdimme vielä "ruoansulatus-kävelylle" tuolle ihmisten suosimalle rantabulevardille. Puolen tunnin hikoilut riittivät minulle ja viimein väsyneenä puolen yön jälkeen pojat heittivät miut kotia.

Täällä menee siis paremmin kuin hyvin, vielä kun tapaisi jossain muitakin tyttöjä, niin olisi kiva! Kaipaisi välistä jo tyttöseuraa :D

Ps. täällä ei pääse eroon edes Salatuista Elämistä, kun tvkaistalta pystyy katsomaan kaikki Suomen tv:ssä pyörivät sarjat päivän jäljessä ;) huh.

5 kommenttia:

  1. Toi Salkkari-juttu on aika karu D: Yh, iskeekö jumalaton matkakuume näitä juttuja lukiessa ja niin sitä kökkii täällä. Talvella käymään tulla minä!

    VastaaPoista
  2. no niinpä! eikö riitä, et kauppakeskuksista löytyy H&M yms yyyh :D

    ja talvella tulla sinä tai pyllylle lyön, kun nähdään >:D

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. no voi muna, se oliki shimmun accountti :D

    mut pointti, et aargh julma uhkaus, ehkä onnistun säästää sen verran!

    VastaaPoista
  5. jeppaa, plus mie voin aina avittaa, KOSKA :D

    VastaaPoista