Dohassa!

Näkymä huoneestani sumuisen ikkunan takaa


Noniin, tyttö pääsi lopultakin turvallisesti maahan ja ilman mitään suurempia ongelmia! :) Tosin päivä taisi kyllä olla ehdottomasti elämäni pisin päivä tähän mennessä. Toivottavasti siis ei tarvitse ihan heti lähteä reissuamaan tuollaista 16 tunnin putkea uudestaan, sen verran rasittava kokemus huh.

Tosiaan Polsilta lähdettiin Annin & äidin kanssa Joensuuhun 9:45, klo 11 lähti finncomin lento helsinkiin, missä oltiin siinä 12 aikoihin. Siitä sitten pikaiset halit Annin kanssa ja juoksemaan kohti lähtöselvitystä. Helsinki-Vantaahan oli rempassa ja tiskit 403 & 404 olivat tietenkin siellä työmaiden takana aivan peränurkassa. Siitä sitten vain jonoon seiskoskelemaan yhdessä +50 turkkilaisen näköisen hepun kanssa a olo näin ainoana vaaleana naisena oli vähintäänkin mielenkiintoinen :D

Lähtöselvityksessä tulikin sitten pieni ongelma, kun virkailija väitti, etten pääse Qatariin ilman jo ostettua paluulippua. Aikana jankattuani ja soiteltuani tulevan perheeni äidille Pauliinalle Dohaan asia kuitenkin ratkesi ja pääsin matkaan töykeiden "noh olet sitten omalla vastuullasi!" -sanojen saattelemana.

Turkish Airwaysin kone Istanbuliin oli _kuuma_. Ilmastointi puski tunkkaista lämmintä ilmaa ja iho liimantui kiinni mintunvihreisiin nahkapenkkeihin. Matkatoveriksi sattui kuitenkin pari kyproslaista, +60-vuotiasta naista, jotka olivat olleet 10 päivää "reilaamassa" Suomea ja Baltian maita. Juttua riitti, etenkin kun vieressäni ollut rouva alkoi kertoa intohimostaan kirjakauppoja kohtaan! :D Englanti tuntui tökkivän aluksi aivan käsittämättömän paljon, mutta jotenkin sekin alkoi siitä sujua. Lennon lähestyessä loppuaan käytävän toisella puolella istunut jäbä heräsi koomastaan (nukkui koko lennon ajan nätisti kuorsaten :D) ja alkoi kysellä josko tietäisin kannattaako Istanbulissa lähteä seikkailemaan lentokentän ulkopuolelle, kun aikaakin olisi. Miehän en mitään tietenkään tiennyt Turkista tai Istanbulista, mutta päätettiin sitten yhdessä tuumiin liittoutua tappamaan aikaa kentälle, kun +3 tuntia on kuitenkin kivempi viettää jonkun kanssa kuin yksin palloillen.

Koneesta poistuessamme vastaan puski mieletön tukahduttava helle - siis lentokentän sisällä - ja neuletakkini oli aivan liikaa, mutta nähdessäni valko/mustakaapupukuisten enemmistön päätin sinnikkäästi kohteliaisuuden takia pitää neuleen ylläni. Vaikka tosiaan Istanbulin kenttä oli kyllä sellainen kulttuurien yhteentörmäys, etten sellaiseen ole ennen törmännyt. Istanbulin kenttä on muuten aivan järjettömän suuri, kävelyä kertyy helposti useita kilometrejä ja kun viimeinen pääsimme Transit-tiskeille olo oli vähintääkin helpottunut. Tämä uusi ystäväni, virolainen Rasmus, jatkoi suuntansa Thaimaan lentoyhtiöiden tiskejä päin, hänen tarkoituksenaan kun oli lentää vielä myöhemmin illalla Bangokiin, missä hänen olisi tarkoitus opiskella seuraavat 2 vuotta. Itse suuntasiin kulkuni edelleen Turkish Airwaysille ja kävikin niin, että kadotimme Rasmuksen kanssa heti toisemme. Niinpä yksin kohti tuntematonta yläkertaan, missä vastassa oli kymmeniä ravintoloita, kahviloita ja tax-free myymälöitä - ja edelleen se mieletön helle. Tuskan hiki otsalla juoksin lähimpään kahvilaan ostamaan vettä. Jossain vaiheessa seuraani ilmestyi vanha, sanojensa mukaan 71-vuotias papparainen Kuwaitista, joka kysyi heti alkuun satunko olemaan Suomesta... Sen kuulemma pystyi kertomaan minusta päällepäin heti :D (...jostain syystä). Noh pappahan jäi seisoskelemaan viereeni ja kävi ilmi, että hän omistaa kesämökin Punkaharjulta ja että hän oli juuri tullut Savonlinnasta Istanbuliin. Hän ylisti suomalaisten rehellisyyttä ja tokaisi, ettei hän maailmalla matkustaessaan luota kehenkään, mutta jos henkilö sattuu olemaan suomalainen hän on valmis lahjoittamaan tälle vaikka koko omaisuutensa (näköjään meillä suomalaisilla on hyvä kuva maailmalla haha). Joka tapauksessa juttelin papparaisen kanssa varmaan tunnin ja hän antoikin hyviä vinkkejä Qatariin ja missä minun tulisi käydä ja mitä tehdä.

Ukkelin lähdettyä kohti Kuwaitin portteja ja jäin hetkeksi yksinäni kunnes huomasin Rasmuksen turkoosin hippipaidan ja hyökkäsin koputtamaan häneen olkaansa. Siispä iloinen jälleennäkeminen ja menimme istumaan kahville vielä reiluksi tunniksi ennen kuin itse pyyhälsin kohti porttia 217, josta viimeinen lennonosuus olisi lähtevä.

Ylläripylläri kun etelässä ollaan aikataulut eivät aina pysy kohdillaan ja portit aukenivatkin vasta klo 21, kun koneen piti startata 21:15... Lähtö venyi siis ilta kymmeneen, ja jos edellinen kone oli ollut kuuma niin tämän ilmanala oli sitten lähempänä jotain +30 asteen hellerajaa. Ilmastointi ei toiminut oikeastaan ollenkaan ja koneessa tuoksui tomaattinen, parmesan-pasta, jota meille myöhemmin tarjoiltiin. Viereeni istahti 5 henkinen perhe Turkista tai tarkemmin sanottuna perheen 10-vuotiaat kaksoispojat, jotka sitten olivat über-puheliaita ja kiinnostuneita Suomesta, etten saanut hetkeäkään olla rauhassa. Mussutettiin kuumuudessa hubbabubba-purkkaa ja minä kerroin tarinoita talvisesta Suomesta, kun päivälläkin on pimeää ;)

Jossain vaiheessa lentoa -kenties liian vähäisen nesteytyksen takia - päätäni alkoi jomottaa sairaalloisesti ja samalla hetkellä iski järkyttävä pahaolo ja sain rukoilla mielessäni, etten ala laattaamaan koneen lattialle. Ja jotta oksennus-refleksini olisi ollut mahdollisimman voimakas päätettiin tämä ah-niin-ihana pasta-ateria tarjoilla samalla hetkellä. Syödähän en pystynyt kuin haukun tuoretta sämpylää ja pari palaa kurkkua. Ihmettelen vieläkin miten selvisin tuosta pahasta olosta. Jossain vaiheessa tärisin kuin horkassa ja luulin pyörtyväni. Onnekseni poikien puheet pitiviät minut hereillä - samoin heidän turkin taitonsa, joten minun ei tarvinnut edes itse pyytää vettä, kun pojat tekivät sen puolestani kysellen minulta kaiken aikaa "are you ok? you look a bit sick?" ^^

Dohaan kone saapui ihme kyllä aikataulussa 01:30 ja lopun "check outit" sujuivat paljon jouhevammin kuin missään muualla. "Tourist Visan" kanssakaan ei tullut ongelmaa, vaikka sitä niin kovasti jännitettiin. Ihmiset olivat älyttömän ystävällisiä ja lopulta maksu hoitui käteisellä sen suurempia kyselyitä tai ongelmia. Jos lento olikin ajoissa, niin matkatavarat tulivat sitten yli tunnin myöhässä. Laukkunikin selvisi ehjänä perille ja ilman, että sieltä olisi viety mitään (toisin kuin Annilta pöllittiin Suomen lennolla hiuslakkapullo sen "vaarallisuuden" takia).

Joni (perheen isä) oli vastassa kentällä ja siitä sitten ajoimme nopeasti tänne Beverly Hills compundille ohi pilvenpiirtäjien ja rantaboulevardien.

Viimein neljän aikaan aamuyöstä nukkumaan ja tänään heräsinkin mukavasti ylös jo puoliyhdeksän aikaan, kun perheen pojat aloittivat aamuisen lastenohjelmasessionsa :D Mutta sepäs ei haitannut mitään. Aamupalaksi pari luumua, leipää ja kahvia, jonka jälkeen lähdimme Pauliinan ja poikien kanssa tutustumaan compundiin ja lähiympäristöön. Minnekään täällä ei pääse kävellen eikä julkista liikennettä ole, joten auto on ehdoton välttämättömyys. Niinpä sainkin heti ensimmäiseksi missioniksi istua Jeepin rattiin ja ajaa keskustan ostoskeskukseen, mistä hankittiin paikallinen prepaid-liittymä sekä liuta uusia passikuvia paikallista ajokorttia ja tulevia viisuminvaihdoksia varten. Liikennehän on täällä vähintäänkin extremeä. Nelikaistaiset tiet ja samansuuruiset liikenneympyrät ovat aika vaikuttava näky ratin takaa. Jokainen tiellä liikkuva auto on toistaan suurempi ja meininki sen mukaista. Kaoottisuus ei kuitenkaan ollut niin kaaoottista kuin olisin kuvitellut. Matka taittui suht nopeeta ja ilmastointi "lämmitti mieltä".

Ostoskeskus olikin sitten ihan eri sfääreistä kuin mihin Suomessa on tottunut. Ostoskeskus on pikemmin pieni kaupunki kompaktissa koossa. Keskellä on luistinrataa, joki, jossa voi soutaa, laatoitettuja katuja ja siltoja, liikkeet ovat pieniä taloja vieri vieressä ja onpa kattokin maalattu taivaaksi jne :D

Mut tosiaan ilmasto täällä tällä hetkellä on jotain sanoinkuvaamatonta. Aivan kuin olisi kirjaimellisesti saunassa vaatteet päällä. Päivälämpötila oli esimerkiksi tänään +45 astetta _varjossa_, mereltä puskee kosteeta ilmaa, joka kastelee vaatteet hikisen nihkeiksi ja aurinko paahtaa sellaisella voimalla, ettei energiaa juuri mihinkään tunnu löytyvän. Nälkäkään ei tule millään. Toisin sanoen ulkona ei juuri pysty olemaan kuin pakolliset matkat autoon/kauppaan ja takas. Ja tätä ihanuutta on povattu jatkuvan vielä ainakin pari viikkoa. Saan siis unohtaa suosiolla ne aamuiset tai iltaiset juoksulenkit, sillä lämpötila ja ilmankosteus eivät juuri muutu yöksi. Inhottavinta taitaa kuitenkin olla nämä lämpötilan vaihtelut, ulkona vähintään se +45, auringossa vielä enemmän ja sisällä AC:n pörrätessä täysillä lämpötila jää siihen +20 asteeseen. Niinpä kärsin kivasta kurkkukivusta kaiken aikaa..

Mutta eteenpäin mennään ja kaikkeen tottuu ;) Tänään vielä edessä autolla ajoa ja ehkä uimaan poikien ja heidän naapurin kavereidensa Joshin (8v) ja Jaken (6v) kanssa. Maltan tuskin odottaa sitä meteliä ;D