lauantai 8. toukokuuta 2010

Under the sun

Tiedän, ettei tätä pitäisi tehdä, mutta laskin juuri mielessäni (oikeasti lunttasin kalenterista), että 17 päivän päästä olen Suomessa! Tuntuu jotenkin ihan hullulta, mutta onneksi paluu sinne on vain viiden päivän mittainen. Kuten eräs kaverikin sanoi, että saanpahan ainakin siedätyshoitoa heinäkuussa koittavaan shokkiin ;) Toisaalta odotan jo aivan innoissani tätä lyhyttä reissua sinne. En tiedä johtuuko se siitä, että pääsen näkemään taas kaikkia rakkaita ja tuoksuttelemaan raitista ilmaa (ja siitepölyä yh) ja talsimaan paljain varpain keväisellä nurmella. Vai ihan vain siitä, että on mahtavaa päästä taas reissun päälle! Siinä on jotain taikaa, kun löytää itsensä lentokentältä lippujen kera odottamassa oman koneensa lähtöä. Muutenkin tuntuu, että on hyvä päästä välillä pois tästä maasta. On tämä sen verran stressaava paikka, kun aivojakaan ei voi kytkeä pois päältä, vaan kaikki, mitä näkee ja kuulee myös pysyy mielessä aina yön pikkutunteinakin.

Mutta tosiaan Vappu tuli ja meni täälläkin. Sitä tosin ei täällä juhlita, eikä meidän perheessäkään vappuna puhalleltu ilmapalloja tai juotu simaa. Torstai-iltana tosin lähes kaikki maan suomalaiset kokoontuivat erään tuttavaperheen luo juhlistamaan vappua. Kävin itsekin pyörähtämässä paikan päällä reilun tunnin, kun kutsuttiin ja meno oli suht vappumaista. Tosin itse laskin vain sekunteja päästäkseni pois, kun tunnelma oli jotenkin lässähtänyt ja ihmiset puhuivat bisneksistään... Mutta noh tuli ainakin syötyä ihan samanmakuisia mansikoita kuin kesällä Suomessa! ;)

Tänne on myös "vihdoin" saapunut kesä ilman hurjia ilmankosteuslukemia. Nyt on viikon verran ollut järestään +35-38 astetta varjossa, ja ihmeekseni huomasin, että olen taas päässyt ruskettumaan :D En edes tiennyt, että se olisi enää mahdollista... Kahvipavuksi tässä kai vielä kesän aikana sit muuttuu!

Vapun jälkeinen viikko meni taas pikakelauksella; aamulla pojat kouluun, lenkille Aspiren puistoon, sapuskan laittoa, pyykinpesua, lukemista auringossa, poikien haku koulusta, läksyjen tekoa & leikkimistä sekä illalla vielä salille. Pääpiirteittäin näin, lukuunottamatta iltaa kun käväisin Alaan kanssa katsastamassa Iron Man 2:n, mikä oli erittäin viihdyttävä pätkä. Tosin en tiedä oliko hyvä idea mennä klo 23:30 näytökseen, mutta ei unikaan tullut ja leffateatteri on kilometrin päässä :D

Nyt torstai-iltana olin sitten eräissä tutun tutun kotibileissä Zachin, Ahmedin, B:n, Adinin, Hollyn ja Jasminen kanssa (jee tyttöseuraa!), josta sitten mukaan tarttui pari muutakin ihmistä ja jatkettiin matkaamme Crystal Lounge - klubille W-hotelliin. Enkä ole koskaan klubia varmaan noin täytenä nähnyt, ja törmäsinpä siellä vielä joukkoon suomalaisnaisia (sieltä Vappu-juhlista). Oli kuitenkin kivaa tanssia pitkästä aikaa. Mutta koska olen aina autolla liikenteessä tarkoitukseni oli lähteä kotiin nukkumaan jo yhden jälkeen, mutta sainkin kutsun kaveriltani Deniltä tulla hänen kaverinsa kämpille viettämään iltaa yhdessä 4 muun kaverin kanssa; pelamaan pleikkaa ja ihan vain oleileimaan. Hauskaa oli ja lopulta olin kotona vasta aamuneljän aikaan! Taisi tulla uusi valvomis-ennätys täällä ollessa :D

Eilinen menikin sitten zombiena. Käväisin vain juoksemassa ja päivän makoilin uima-altaalla hyvän kirjan ja iPodin kera. Illalla kävin vielä etsimässä lisää lukemista Jaririn Bookstoresta (paras kirjakauppa kaupungissa ja kaiken lisäksi 10 minuutin ajomatkan päässä). Oli pakko myös käydä ostamassa uudet bikinit, kun meri- ja kloorivesi oli kuluttanut TAAS yhdet bikinit epäkelvottomiksi. Ehkä nyt pärjäisin näillä samoilla loppuajan ;)

Tänään tarkoitus on sitten käväistä salilla & uimassa. Sekä yritän puhua porukkaa mukaan rannalle. Haluaisin pitkästä aikaa ajella Al Fuwairittiin tai Dukhaniin, kun viimeksi pohjoisessa tuli käytyä helmikuussa Annin kanssa! Katsotaan siis miten käy.

Keväistä lauantaita!



Lähdössä pois housepartyista. Vasemmalta Zack, Ahmed, mie, Holly, Jasmine, Sonam, AD & joku tutun tuttu. Kameran takana B :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti