torstai 29. lokakuuta 2009

Tapan aikaa

Ipanavahtina onkin sitten astetta rankempaa... Mulla on nimittäin nyt itselleni aikaa enemmän kuin vapaapäivinä :D Pojilla on kavereita käymässä, joten voin hoitaa omia juttujani pois alta. Melkein jopa tuppaa olemaan tylsää... Joten ajan voi kuluttaa vaikka kirjoittamalla tänne random-asioita. Aloitetaan vaikka ruoan hinnoista, jos se jotakuta sattuisi vaikka kiinnostamaan :D

Eli kaivoin tuossa muutamat kauppalaskut lompakon pohjalta ja verrattuna Suomeen ruokakulut täällä ovat mitättömän pienet. Mehän olemme miut mukaan lukien 5 henkinen perhe ja viikon ruokatarpeet saa ostettua yleensä 200-300 rialilla eli about 40 eurolla. Toki jos tähän haluaa paistella mukaan joitain pihvejä tai lohta, niin summaan tulee ehkä 10-20 euroa lisää. Joka tapauksessa täällä kelpaa kokata! Itse olen vielä enemmän kuin ihastunut noiden suurien ruokahypermarkettien hedelmä/kasvisosastoihin, joista löytää kaikkea, mitä kuvitella saattaa huokeaan hintaan. Marjat yms kaukaa importoidut tuotteet ovat tietenkin sitten kalliita, mutta eksoottiset hedelmät ja intialaiset kasvikset ovat naurettavan hintaisia. Tuoretta chiliä/sipulia yms saa jollain 5-20 senttiä nippu/kilo :D

Mutta niitä random-hintoja:

Intialainen punasipuli n. 5-6 isoa n. 10 snt
Etelä-afrikkalainen appelsiini n. kilo n. 30senttiä
Low-fat piimä 1 litra n. 1e
Tuore monivilja leipä 1,50e
Arabialainen leipä _5 senttiä_/kpl! (pehmeä, pitamainen pyöreä leipä, halkaisiljaltaan n. 40-50cm)
Tuore, iso kokonainen ananas 1,80e/kpl
Täytetty patonki tuoretiskiltä 80snt
Hunajameloni kokonainen medium-size n. 60 senttiä/kpl
Vhreät viinirypäleet n. 600g/n. 1e
Pasta-kastike 250g/50snt
Jordanialainen tuorekurkku 5kpl/n. 25snt (muaha, ja makuna lähes suomalainen!)
Tuore paikallinen tomaatti 6 isoa n. 25snt
Vihreä paprika vajaa 20snt/kpl
Rasvaton, maustamaton jogurtti 6x200g/1,20e
Banaaneja kilo n. 80snt (banskuista sen verran, et ne on eri lajiketta kuin Suomessa myytävät. Nämä ovat jokin intialainen super-makea lajike ja aivan käsittämättömän hyviä! mums)
Vähärasvainen naudan jauheliha 500g/2e (sikaahan ei ole sotkettu vahingossakaan mihinkään :))
Activia-jogurtti 4x125g/80snt ...ja Suomessa tästä samasta tuotteesta maksetaan se reilu 2euroa!
Juotavat Actimel-jogurtit 4kappaleen pakkaus 1,50e
WC-paperi 15rullan pakkaus pikkasen päälle 2e



Siinä nyt joitain hintoja ainakin ;)

Niin ja tulipa juuri mieleeni tiistainen kommellus... Lähdin siis normaalisti viemään poikia kouluun kahdeksaksi. Ajattelin kuitenkin olevani "fiksu" ja lähteväni matkaan lenkkikamoissa, että voisin ajaa koululta suoraan Aspire Zonelle juoksemaan. Niinpä pakkasin tarvittavat kamat reppuun, kun normaalisti tärkeät tavarani kulkevat aamulla olkalaukussa. Väärä valinta, sillä lenkiltä tullessani tajusin karmean tosiasian, että olin unohtanut kotiavaimet olkalaukkuun...

Hetken mietiettyäni ajattelin kokeilla jokaisen ulko-oven ja maan tasalla olevan ikkunan, josko jostain pääsisin sisään. Ikkunat ja ovet talossamme liukuvia eikä niissä ole lukkoja muissa kuin etuovessa. Eli ovet/ikkunat saisi auki, mutta me olemme tietenkin estäneet lasien liukumisen metallisin tangoin. Toivoin silti, että epähuomiossa jokin näistä tangoista ei olisi paikallaan. Ensiksi kiipesin aidan yli takapihalle kuin paraskin murtovaras ja kokeilin sitten avata yhtä takaovista. Hetken kiskottuani ovea ikkunoiden väliin alkoi syntyä rakoa ja tästä innostuneena tungin sitten sormeni tuohon väliin vetääkseni metallisen kepakon välistä pois - huonoin seurauksin, sillä yhtäkkiä tunsin viiltävää kipua vasemmassa etu- ja keskisormessa. Sormet äkkiä pois raosta ja kuinka ollakaan ikkuna oli viiltänyt syvän haavan kynnen läpi ihoon asti...

Se siitä ovien murtamisesta sitten. Miulla ei tietenkään ollut mukanani kuin pieni pala vanhaa nenäliinaa, jolla sitten sain vähän painettua haavaa :D Juoksulenkin, +32 asteen kuumuuden, auringon ja en-ole-ehtinyt-juoda-mitään-lenkin-jälkeen sekä pulppuavan haavan seurauksena alkoi päässäni huippaamaan ja suuntasin lopulta kulkuni Club Houseen toivoen, että heillä olisi vara-avaimia tai ylipäänsä jotain, millä oven saisi auki. Vuorossa ollut "officeman"/vartijalla ei kuitenkaan ollut mitään. Hän vain kauhisteli verta vuotavaa kättäni sanoen, että minun tulisi ottaa yhteyttä paikan manageriin eli ns. johtajaan. Noh onnekseni heppu sattui olemaan samalla hetkellä paikan päällä. Tosin hän oli juttelemassa joidenkin intialaisten pukuherrojen kanssa ja käytti itsekin hienoa pukua, mutta ajattelin hätäni olevan tämännäköinen ja syöksyin keskellä miesjoukkoa hikeä valuvana ja punaisena kuin rapu pidellen kättäni pääni yläpuolella (veri valui jossain ranteessa asti hömmm..). Manageri tietenkin säikähti kättäni ja kyseli tarvitsenko ambulanssia :D Yritin sitten selittää, että ei tässä mitään, mutta oisko teillä vara-avaimia. Lopulta saatuani asian taottua ukkelin kalloon hän sanoi, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin murtautua taloon ruuvimeisselin ja sorkkaraudan avulla... Työn aloittaminen kestikin sitten lähemmäs puoli tuntia. 5 miestä kun alkoi "keskustella" kuinka homma tulisi hoitaa parhaiten; yksi ehdotti tiirikoimista, toinen lukon murtamista, kolmas liukuovien irroittamista paikoiltaan jne. Lopulta sain mukaani 2 työmiestä ja pyysin miekkosia siirtämään vain liukuovet paikoiltaan takapihan puolelta (en halunnut, että etuoveen jää mitään ns. murtojälkiä perheen töllisteltäväksi). Homma kesti lopulta toiset puoli tuntia ja oloni oli tässä vaiheessa jo varsin tukala, verenvuotokaan ei ollut lakannut!

Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Tuon puolen tunnin aherruksen jälkeen löysin itseni ilmastoidusta talosta vesipullo kädessä ja sormi laastaripaketissa.

Sormi on edelleen arka ja haava aukenee harva se hetki. Vissiin haava olisi vaatinut tikin tai pari, mutta yritän vältellä noita sairaaloita viimeiseen asti ;)

Mutta nakkisopasta uima-altaaseen. Täällä on aivan loistava systeemi eräässä mongolialaisessa take-away -mestassa! Samanlaista versiota tapaa parissa muussakin paikassa (mm. eräs italiainen pastapaikka), mutta tämä lienee se alkuperäinen. Eli annoksesta maksetaan tietty hinta riippuen käyttääkö raaka-aineena lihaa/kanaa vai kaloja vai näitä kaikkia. Mutta kalleimmillaankin tämä "hupi" maksaa n. vajaa 8 euroa. Sen jälkeen maksetaan aterian summa, jonka jälkeen tarjottimelle kasataan itse kupit ja aterimet yms. Seuraavaksi vuorossa on aterian "kerääminen" eli edessä on eräänlainen buffet raakoja lihoja, kaloja, kasviksia, hedelmiä sekä kastikkeita, nuudeleita, riisiä yms. Näistä sitten saa koota kuppeihin kaikkea, mitä haluaa ja minkä verran haluaa. Lopuksi tarjotin viedään kokeille, jotka sitten wokkaavat näistä aineksista asiakkaalle safkan. Eli raaka-aineet ovat aina tuoreita, maku riippuu omista valinnoista ja ruoan valmistusta saa seurata vierestä :D Tällainen konsepti voisi toimia Suomessakin vai olisimmekohan liian laiskoja tällaiseen? ;)

1 kommentti:

  1. kommellusta riittää näköjään!!:D mutta katri se vaan pärjää.. nii ku sitä oiskaa epäilly^^' Täällä tosiaan ei kannata enää mennä supermarketteihi. eh joulukrääsää jo ihan tarpeeksi:D vilpoinen on ja kohta starttaa miun hiihtokausi..ootan jo innolla kun pääsen kolmen viikon päästä Ruotsiin!!.)) oijoi. tullee varmaan kivvaa. ja tapahtuu täälläki jotai,) miten ois jos otetais keskiviikko iltana skypeilyt? vai ootko kenties juoksemassa surffaamassa aavikolla tai jottai??:DD pitää vähän päivitellä nyt kuulumisia!! mm.. relationship status..??:D

    mm. kerro terkkuja itävallan pojille.. sano että perästä tullaan.. kohta,D voidaan lähteä vaikka ens kesänä sitte saksaan tapailee näitä siun tuttuja. käydään myös itävallassa.. mie oon siellä varmaan joka tapauksessa olemassa:P hee.. näillä näkymin. awww..

    laitas viestiä vaikka facessa:D kram<3 t.lara

    VastaaPoista