Noniin on taas mennyt hetki siitä, kun viimeksi päivitin. Satuin vain sairastumaan, kuten koko perhe, ja tästä johtuen olen ollut liian väsynyt kirjoittamaan mitään järkevää. Lauantaina siis aloin tuntea outoa kipua keuhkoissa ja mielessä kävi jo possuflunssan kauhuskenaariot terveiden & nuorten sairastumisista/kuolemista. Sunnuntai menikin sitten yskiessä, samoin maanantai, jolloin miulle nousi vielä 38 asteen kuume! Maanantai-ilta olikin sitten aivan kauhea ja varauduin lähtemään tiistai-aamuna sairaalaan tutkittavaksi, mutta kuinka ollakaan aamulla herätessä (+12h unta!) olo oli yllättävän virkeä, kuume oli tipotiessään ja yskäkin tuntui laantuneen. Niinpä pysyinkin kotosalla poikien kanssa, kun hekin olivat vielä kipeänä. Tänään olo onkin sitten ollut jo suht normaali, enää vain nenää vuotaa hiukan ja vähän yskittää. Pojatkin palasivat jo kouluun eli ehkä tästä nyt selvitään ;)
Sikainfluenssasta on noussut täällä hirveä haloo, tuntuu että virus on saanut osan ihmisistä jopa hysterian partaalle. Vaikka kyseinen influenssahan on vaarattomampi kuin tavalliset influenssat... Koulut ovat aloittaneet jo valtavat rokotusohjelmansa, mutta "meidän perhe" päätti olla ottamatta mitään rokotuksia; tauti ei ole sen kummoisempi ja rokotteista seuranneet sivuoireet ovat olleet todella pahoja (harhoja, kramppeja yms).
Mut tosiaan palataanpa viime viikkoon ja edellisen päivityksen jälkeiseen elämään. Viime torstaina siis (1.10 hui kun aika menee nopeaan!) lähdin illalla Paul van Dykin keikalle Marriott-hotellin biitsille. Aluksi tarkoitukseni oli lähteä täysin yksin, kunnes eräs kavereistani, Hasam, soitti ja kyseli tiedänkö reitin rannalle. Vastatessani, etten ole varma, heppu tarjoitui opastamaan miut paikalle. Mikäs siinä, olisin ainakin ajoissa! Matkalla kuitenkin toiset kaverini Hasso ja Alan soittivat ja kysyivät olinko jo Marriottissa (tarkoituksemme oli nähdä alueella) ja kun vastasin olevani vasta matkalla he pyysivät minua venailemaan The Mall:n parkkiksella; he kun tulisivat sittenkin samaa matkaa kanssani. Eipä siinä, kivempi aina mennä suurella joukolla :) Pojat pyysivät minua odottamaan 5-10 minuuttia, mutta olisihan miun pitänyt tietää, että täällä aika on suhteellista ja niinpä tämä "ten minutes" muuttui 45 minuutiksi... Onneksi pyysin Hasamia tulemaan myös ostarin parkkipaikalle, joten sain seuraa 10 minuutiksi :D Poikien lopulta saapuessa paikalle lähdimme samantien kohti hotellia.
Itse alue oli hieno, paljon paremmin järjestetty kuin edellisellä viikolla Above & Beyondin keikalla. Tällä kertaa alue oli vielä jaettu kahteen osaan; +21 ja "under age" sectioneihin. Pojat ovat kuitenkin "alaikäisiä", Hasso 18 ja Alan 20, joten aluksi menimme sisään eri porteista hakemaan eriväriset rannekkeet. Alueen sisällä sitten kävin pyytämässä järjestyksenvalvojilta mahdollisuutta mennä "under age"-puolelle, koska kaverini olisivat siellä. Tämä "under age" puoli olikin sitten ihan surkea, lavalle näki tuskin ollenkaan ja alueella oli hiekkaa/puita ja hotellin tuoleja yms "roinaa". Jätkät olivat tästä tietenkin kovin riemuissaan, ja lyödessämme "viisaat" päämme yhteen keksimme aivan loistavan suunnitelman, että pojat yrittäisivät mennä +21-sectionin puolelta, vaihtaisivat rannekkeet ja pääsisivät mun kanssa main areenalle! Itse "mission" toteuttiin sitten niin, että menimme kaikki kolme ulos "under age" porteista, suuntasimme kohti +21-portteja, minä kulkisin edellä hymyillen, pojat näyttelisivät ranskalaisia kavereitani, jotka lomailevat täällä, mutta jotka olivat vahingossa menneet väärästä portista sisään ja minä toimisin tulkkina XD Suunnitelma kuulosti uskomattoman typerältä ja olimme täysin varmoja, ettei se menisi läpi, vaikka pojat osasivatkin loistavasti puhua huonoa englantia ranskalaisittain murtaen :D (oli niiiin vaikea pitää pokka ja selittää tilanne vartijoille virnistämättä...). Siinä sitten "jumitimme" koko sisääntulevan ihmisvirran ja poket tuijottivat meitä epäuskoisina, kunnes yhtäkkiä huomasin jonkun leikkaavan keltaiset rannekkeet pois poikien ranteista ja laittavan tilalle pinkit.
Päästyämme kauaksi porteista räjähdimme valtaisaan nauruun ja hypimme ilmaan kuin mitkäkin idiootit :D Tuntui niin uskomattomalta, että tuo järjetön idea toteutui. Olimme ottaneet riskin ja varautuneet siihen, että meidät kaikki häädetään pois tapahtumasta, mutta toisin kävi! Haha!
Seuraavat 4 tuntia menikin sitten tanssiessa ja hyppiessä. Meininki oli aivan loistava, hiki virtasi niin, että nenän päästä tippui pisaroita ja hiukset liimantuivat niskaan kiinni. Itse herra Paul van Dyk kiitteli meitä yleisöä ja ihmetteli sitä, miten meininki voi olla näin upea ja käsinkosketeltava ilman alkoholia :D Hän vitsailikin, ettei edes haluaisi tietää kuinka hullua meno olisi silloin, jos tähän sotkettaisiin humalaa.
Aamukahden maissa sitten homma oli ohitse ja sanottuamme heipat palasimme kukin autoillemme. Suomeen verrattuna tapahtuma oli aivan älyttömän hyvin järjestetty, jonoja ei päässyt syntymään missään vaiheessa. Etenkin alueelta poistuminen sujui täysin kivuttomasti; sen kuin vain käveli autolleen. Toista se on ollut Suomen tapahtumissa, joissa ulos pääsyäkin on saanut jonotella sen puoli tuntia vähintään...
Keikan jälkeen suuntasin kulkuni itävaltalaisten kamujen kämpälle nukkumaan. He kun asuvat ehkä 1,5 km päässä hotellilta toisin kuin omaan kotiini olisi ollut se 15 km automatka. Miulla siis on jo avain heidän asuntoonsa, kun olen jo kuulemma heidän "puolikämppis" :D Vietän siis vissiin aivan liian paljon aikaa siellä :D
Aamulla sitten tarkoituksenamme oli herätä aikaisin ja lähteä kokeilemaan kitesurfingia eli eräänlaista "skeittausta" aaltojen yllä. Googlatkaa kuvia, jos ette tiedä ;) MUTTA jostain syystä kukaan meistä ei herännyt herätyskelloihin ja itsekin havahduin hereille vasta 11 aikaan päivällä! Joten se siitä suunnitelmasta sitten. Sen sijaan kokkailimme järkyttävän ison aamiaisen munakkaineen, hedelmä-pähkinä-pirteilöineen yms ja päätimme lähteä Marriott-hotellin uima-altaille lagailemaan muutamaksi tunniksi ennen kuin klo 17 menisimme pelaamaan paintballia Villaggioon (TAAS).
Pelihän ei sitten ehtinyt kulkea kuin yhden erän verran ja Cristian kaatui pahasti, minkä seurauksena polven alapuolelle tuli lähes 2cm syvä haava, joka pulppusi verta niin pahasti, että heppu olisi vietävä sairaalaan. Ensihoitona kuitenkin paintball-areenalla eräs arabi-herra laittoi jotain mustaa tököttiä suoraan haavaan - samaa tököttiä olen nähnyt valmentajien tunkevan nyrkkeilijöiden haavoihin kesken otteluiden. Joten verenvuodon lakattua hetkeksi ja Cristianin "tajunnan" palattua päätin tarjoutua heittämään miekkosen sairaalaan, jostain syystä olin ainoa joka tiesi reitin päivystävään sairaalaan... Muutenkin olisi ollut ikävää jos pojat olisivat joutuneet keskeyttämään pelinsä, mulle kun pelaaminen ei kuitenkaan niin tärkeää ollut (olin edelleen niin kuollut edellisyön beach partyista).
Niinpä sitten autoin Cristianin jeeppiin ja lähdin ajamaan kohti Hamad Hospitalia n. 10 kilometrin päähän. Matkalla Cristian alkoi valittaa pyörtyvänsä ja mietin jo kauhuissani, mitä sitten teen, jos tyyppi kupsahtaa siihen istuimelle. Noh onneksi vähän vettä juotuaan hän alkoi voida paremmin ja pääsimme turvallisesti sairaalan "emergencyyn". Jätin Cristianin "emergency men" - porttien eteen, täällä siis naisille, miehille ja lapsille eri osastot jopa ensiavussa, ja lähdin viemään autoa parkkipaikalle. Takaisin palattuani minuahan ei tietenkään meinattu päästää tuonne miesten puolelle, vaan sain hetken inttää (huutaa), että kaverini on loukannut itsensä ja olen hänen kanssaan täällä. Epäuskoisena lääkärit kuitenkin päästivät minut etenemään, mutta sisällä eräs lääkäri nosti sitten sellaisen metelin tulostani paikalle, ettei tosikaan. Selitettyäni asian hänelle ja kuvailtuani Cristianin hän kuitenkin leppyi ja ohjasi miut oikeaan paikkaan.
Itse sairaalasta sanon vain sen verran, että sinne en aio mennä kuin ehkä äärimmäisesä hädässä. Tai no ennemmin matkustan Suomeen hoidettavaksi pää kainalossa... Kuten Cristianin kanssakin vitsailtiin "if you're not sick when you come here you'll be for sure after you leave the hospital!" ;) Eli Cristiankin odotteli jossain huoneessa polvi auki 2 tuntia ennen kuin asialle tehtiin jotain, ihmisiä lappasi sisään ja ulos miten sattuu, hygienia tuntui unohtuneen kokonaan ja jos joltakulta ei löytynyt näkyvää vaivaa hänet passitettiin takaisin kotiin jne. X-rayhin oli järkyttävät jonot; ilta-aika ja paljon liikenneonnettomuuksia. Kysyessämme hoitajilta eikö Cristianin haava pitäisi puhdistaa ja ommella umpeen saimme vastaukseksi vain tylyn kommentin "well you're not dying"...
Kolmen tunnin jälkeen pääsimme sitten viimein lähtemään sairaalasta ja kello näytti jo ilta yhdeksää. Cristian sai mukaan 4 pakettia erilaisia lääkkeitä, joista hän sanoi ehkä uskaltavansa syödä vain yhtä - jos sitäkään :D Itselläni oli aivan käsittämätön nälkä; olin syönyt vain sen aamupalan puoli 12 aikaan, minkä jälkeen en ollut syönyt mitään, juonut vain ehkä litran vettä ja olo olikin sen mukainen. Onneksi matkalla kämpille Irhad soitti ja kertoi tilanneensa meille jo kalat paistumaan läheisessä "fish marketissa" (tämä siis se halpa kalaravintola), joten pääsisin heti syömään kuhan heittäisin Cristianin kotia :)
Lauantai ja sunnuntai menikin sitten samoillessa Pohjois-Qatarin rantoja yksinäni. Paha vain, että yskä sekä kuume alkoi ottaa vallan ja retkestä ei oikein saanut mitään irti.
Sunnuntai-iltana sitten palasin lopulta kotiin sairastamaan. Tällä viikolla en siis ole saanut tehtyä mitään. Tilasin tosin ensimmäistä kertaa safkaa himaan, koska olimme kaikki liian sairaita kokkaamaan mitään :D Systeemihän menee niin, että kotiin voi tilata sapuskaa mistä tahansa ravintolasta, annetaan vain osoite ja puhelinnumero jne (sama homma siis kuin Suomessa). Kuljetuksesta ei tosin veloiteta mitään, joten älyttömän kätevää, jos iskee laiskuus ;)
Tänään mulla onkin jo niin hyvä olo, että voipi olla, et lähden uimaan/kävelemään tässä myöhemmin :)
Lauantaina on tarkoitus sitten lähteä etsimään "secret lakea" jonnekin aavikolle Hasson, Alanin ja Freekon kanssa :D Perjantai on vielä täysin auki ja torstai-illan vietän ipanavahtina pojille, kun kaupungin valtaa Oktoberfest ;) Olisin itsekin halunnut mukaan sinne, mutta noh aina ei saa kaikkea... Ehkä välillä on hyvä rauhoittuakin ;)
Tulipa pitkä postaus huh! Uusia kuvia löytyy siis taas ja linkki on se sama;
http://picasaweb.google.fi/katriovaskainen7/ThereAndBackAgainAupairinaQatarissaElokuu2009#
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti