lauantai 24. huhtikuuta 2010

Compass Beat Party

Torstai-illan toimin siis lastenvahtina, ja koskaan ei ole nukkumaanmeno mennyt pojilta näin helposti. Kävimme illalla tenniskentällä heittelemässä palloja sekä polskimassa uima-altaalla (ja oli muuten kylmää vettä!). Iltapalaksi tekaisin vielä pannaria, ja lapset mussuttivat sitä silmät ristissä :D Ei siis tarvinnut ketään edes kehoittaa nukkumaan, kun molemmat nukahtivat sohvalle jo kahdeksan jälkeen ;>

Eilen perjantaina päätin sittenkin lähteä niihin Red Bullin järkkäämiin "secret partyihin" kauaksi merelle eräälle saarelle. Yksin en tietenkään halunnut mennä, mutta kukaan kavereistani ei ollut saanut kutsua partyihin, eivätkä he näin ollen olleet vieraslistalla. Itse kuitenkin tunnen jostain Joen - yhden tapahtuman organisaattoreista ja Red Bullin "pomon", joten pyysin sitten viestillä häntä lisäilemään Alaan myös listalle. En ollut ehtinyt nähdä häntä lähes kolmeen viikkoon, joten oli mahtavaa, että suunnitelmat onnistui :) Niinpä puoli yhdeksän aikaan aamulla olin jo hakemassa Alaata kohti Marriott - hotellin satamaa.

Ilma oli täysin tyyni, pilvinen ja uskomattoman hiostava. Puoli kymmenen aikaan meidät sitten tsekattiin näihin vanhoihin puuveneisiin, jotka siis toimivat ennen helmenkalastajien paatteina, ja kymmenen maissa päästiin lähtemään. Matka saarelle kesti about 40 minuuttia ja perillä meitä odottivat Dohan parhaat progressiivista trancea ja housea soittavat DJ:t, ilmaiset Red Bull - kojut, useat jahdit ja pienemmän moottoriveneet, joiden omistajat olivat jo saapuneet paikalle. Ranta oli isketty täyteen speakereita ja volyymitaso oli sen mukainen! Hetkesssä tuli sellainen olo, etten enää Qatarissa olekaan.

Päivä kuluikin sitten hyvin tanssiessa, jalkapalloa pelatessa, uidessa ja uimahyppyjä tehdessä. Enkä olisi koskaan uskonut, että pääsisin vielä hyppäämään noista "merirosvolaivoista" avomereen :D Tapasin taas mielettömän paljon uusia ihmisiä ja sainpa kerrankin nauttia myös tyttöseurasta! Eräskin tyttö tuli innoissaan selittämään, että olenko mahdollisesti Suomesta, ja että hänen äitinsä on suomalainen ja hän käy Helsingissä joka kesä lomailemassa kuukauden verran :D Muutenkin moni tuli ihan vain kyselemään, että mikä pohjoismaalaisen tänne kauaksi tuo. Näköjään tämä vaalea hiusväri ja sinivihreät silmät yhdistetään heti Skandinaviaan ;)

Illalla viiden aikaan veneet sitten lähtivät takaisin Dohaan päin ja lopulta seitsemän aikaan olin takaisin kotona vatsan kurniessa tyhjyyttään. Hölmöjä kun Alaan kanssa olimme emme vaivautuneet ottaamaan eväitä mukaan ollenkaan :D Eli kivat 12 tuntia syömättä! huh! Onneksi sentään mukana oli litroittain vettä sekä tarpeen tullen ilmaiskojuista sai Red Bullia, millä ei tosin nälkä lähtenyt, mutta eipähän alkanut heikottaa. Sinänsä siis onni, että päivä oli pilvinen auringossa energiantarve olisi ollut jotain paljon suurempaa. Ensi kerralla olemme sitten fiksumpia ;) Mut eipähän ole omatekemät lihapullat maistuneet koskaan niin hyvältä kuin eilen kotiin tullessa :D

Tänään ei olekaan sitten muuta tiedossa kuin perus urheilua/uintia ja saa nähä jos myöhemmin jaksaisi vaikka kammeta itsensä leffaan. Huomen taas koittaa arki, ja arvatkaas kuka on siellä jo kuukauden päästä! Minne nämä päivät oikein menevät?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti